Yhteisöllinen luovuus
Luovuuskoulutus voi olla lyhyt katsaus tai usean päivän putki. Itselläni on hyviä kokemuksia useista koulutuksista
Puolen päivän sessio
Johdatus luovuustekniikoiden maailmaan onnistuu 3-4 tunnissa vallan mainiosti. Kovin syvälle emme pääse, mutta kipinä aiheeseen syttyy kun olosuhteet ja ryhmä ovat suotuisat.
Ryhmän sopiva koko on 7-14 henkilöä.
Sessio sopii hyvin seminaariohjelmaksi yrityksen omalle väelle, asiakastilaisuutena tai vaikka päivän mittaisen laivamatkan ohjelmaksi.
Kokopäivän sessio
Tämä on suositeltavin vaihtoehto. Ehdimme käydä läpi tekniikoista oleelliset ja testata muutamaa menetelmää käytännössä. Luovuuden käsite kirkastuu ja useimmat saavat uusia näkökulmia oman työnsä kehittämiseen. Myös osallistujien odotukset ja niiden pohjalta syntynyt toivelista ehditään käsitellä.
Sessio sopii hyvin seminaariohjelmaksi yrityksen omalle väelle, asiakkaille tarjottuna tilaisuutena tai vaikkapa vuorokauden mittaisen laivamatkan ohjelmaksi.
Ryhmän koko on parhaimmillaan 7-14 henkilöä.
Luovuusleiri
Parasta luovuuskoulutusta ja tehokkainta kehittämistyötä voi tehdä luovuusleirillä. Esimerkkinä on Säkylän Pyhäjärven rannalla pitämämme tuotteen / hankkeen jalostamisleiri.
Ensimmäinen päivä oli orientaatiota ja menetelmien oppimista. Toisena päivänä olimme jo nähneet ja kokeneet itse tuotteen ja seuraavaksi jalostimme sitä. Kolmas päivä oli visualisointia.
Muutama tunti ei riitä muokkaamaan ajattelua kriittisen pisteen yli. Toki 2-4 tunnissa voi saada oivalluksen ja huomata haluavansa lisää. Kolmen päivän sessio oli erittäin hyvä ja tehokas ratkaisu ja kaikki pääsivät oikeaan fiilikseen. Vähempikin riittää, mutta toistoja ja kertausta tarvitaan.
Leiri alkoi torstaina aamulla klo 9.00 ja päättyi lauantaina klo 17.00. Nukuimme samoissa tiloissa, jossa työskentelimme; pojille oli oma parvi ja tytöille toinen.
Kummastusta herätti kutsussa maininnat: ”Ei tupakkaa eikä alkoholia”. Tämä saattoi karsia joitakin mutta halusin pitää session raittiina, ilman että itselläni on aiheeseen erityistä vakaumusta.
Toinen perussääntö oli että kukaan ei tule kesken eikä kukaan lähde aikaisemmin pois. Kolmas tärkeä rajaus oli hyvä ja terveellinen ruoka. Heräsimme aamuisin tuoreen sämpylän tuoksuun ja päivällä uunista tulvahti pullan kodikas tuoksu tauon merkiksi.
Sessio oli elämys ja tulos mainio.
Yritysten innovaatiosessiot
Esimerkit ovat todellisia ja antavat mielikuvan siitä, mitä kaikkea oivallusten avulla voimme saavuttaa.
Innovaatiot ja niiden merkitys yrityksille ja kansantaloudelle on kiistaton. Hyvin vähän panostetaan siihen miten innovaatiot arkeen syntyvät. Niiden tukemisesta puhutaan paljon.
Innovaatiotekniikat ja niiden käyttäminen jokapäiväisessä työssä tuovat yritykseen sekä, menestystä että työn iloa.
Stratox Oy:n toiminnassa innovaatiotekniikoiden käyttäminen on keskeistä.
”SiX” on Stratox Oy:n paketti, jossa käydään läpi noin kuusi käytännöllistä innovaatiotekniikkaa.
SiX paketin arvokkain ja merkittävin tekniikka on SIT eli Systematic Inventive Thinking. Se on 80-90 -luvulla kehitetty ja tuotteistettu menetelmä, joka perustuu maineikkaaseen TRIZ oivallustekniikkaan.
Olen ohjannut menestyksellisesti SIT ryhmiä ja olemme aikaansaaneet erinomaisia tuloksia.
Erityisesti tuotekehityksessä on saavutettavissa nopeita ja hyödyllisiä tuloksia.
Myös strategiatyössä on mahdollista löytää uusia ulottuvuuksia. Tämä edellyttää tosin yritykseltä hyvää strategiatason osaamista.
Viimeaikaiset innovaatiosessiot ja niiden tulokset:
-
Turvatuotteen peruskonseptin suunnittelu. Yhden päivän kestäneessä ideointipalaverissa löysimme noin 7 patentoitavaa teknistä oivallusta. Tuote tehtiin kansainvälisille markkinoille.
-
Siivousvälineen osan valmistustekniikan suunnittelu.
-
TV-mainoksen käsikirjoituksen laatiminen.
-
Ilmanpoisto-ongelman ratkaiseminen valmistusprosessissa.
-
Kodinhoitoon liittyvän välineistön suunnittelu. Uuden tuotesukupolven perusratkaisujen suunnittelu.
-
Keskisuuren palveluyrityksen strateginen suunnittelu. Uusien toimintamallien löytäminen.
-
Rakennusteollisuuden tuotteen re-design. Tuotteesta tehtiin nopeampi valmistaa, paremman näköinen, lujempi ja kevyempi. Samalla löydettiin uusia myyntiargumentteja.
-
Keskisuuren alihankintayrityksen toimintakonseptin uudistaminen isojen päähankkijoiden kanssa.
-
Keskisuuren yrityksen avainhenkilöiden valmentaminen luovuus- ja innovaatiotekniikoihin.
-
Yrittäjäkurssin luovuuskoulutus. Sessio kesti kaksi päivää.
-
Tuotekonseptin jalostaminen. Kolmipäiväinen sessio, jossa mukana 12 teollisen muotoilun opiskelijaa ja tukijoukot. Mahtava tapahtuma.
-
”Pallo ja Putki” oli yhteistyökumppanin konseptiehdotus päähankkijalle. Tavoitteena hyödyntää valmistustekniikan osaamista enemmän kuin on ollut tapana ja näin saada kehittyneempi ratkaisu lopputuotteeseen.
Kahden päivän seminaari
Esimerkkinä Joensuun Yliopistolla, jatko-opintoja suorittaville yrittäjille järjestetty koulutuskokonaisuus. Mukana tusinan verran uteliaita ja innokkaita aikuisia ihmisiä. Aiheena luovuus ja vieläpä yhteisöllinen luovuus.
Porukka oli mahtavasti mukana ja heistä monet ovat antaneet myönteistä palautetta oivalluksista ja siitä, miten oma ajattelu muuttui.
Aikaa meillä oli kaksi päivää, mikä tuntui hyvältä ja riittävältä ajalta. Tavoitteemme oli jalostaa yritysideoita, pohtia mainonnan ja markkinoinnin kantavia ideoita ja opetella luovuustekniikoita.